Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa – Puukauppa kilpailutetaan entistä useammin metsänhoitoyhdistyksen avulla

Valtakunnallinen

Metsänomistajien tyytyväisyys ja aktiivisuus puukauppaan on kasvussa, selviää kevään Metsätutka-kyselystä. Vaikka viime vuosina on tehty puukauppaa ahkerasti, on kolmanneksella metsänomistajista puunmyyntiaikomuksia myös kuluvalle ja ensi vuodelle. Puun hinnannousun merkitys puukauppaan kannustavana tekijänä on myös noussut voimakkaasti.

Metsätutka-kyselyn mukaan metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan on parantunut entisestään, sillä kouluarvosana on jo 8,5. Puun myyntipäätökseen vaikuttavista tekijöistä puun hintatason merkitys on noussut viime vuosina voimakkaasti. Kuluvana vuotena puun hintatason vaikutuksen puukaupan myyntipäätökseen mainitsee yli puolet vastaajista.

”Puun hintatiedon merkitys puukaupan myyntipäätökseen on kasvanut merkittävästi. Metsänomistajat haluaisivatkin puumarkkinatietoja jatkossa metsänhoitoyhdistyksen välittämänä. Lisäksi metsänhoitoyhdistyksen kautta toteutettavien valtakirjakauppojen osuus on kasvussa. Palvelutoiveisiin vastataan kehittämällä metsänhoitoyhdistysten puukaupallisia palveluita erityisesti OmaMetsä-palvelun kautta”, toteaa MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen.

Puunmyyntien aktiivisuudessa korostuu erityisesti alle 45-vuotiaat metsänomistajat, joilla on eniten puunmyyntiaikeita kuluvalle ja ensi vuodelle. He erottuivat myös tyytyväisyydessään toteutuneisiin puukauppoihin. Metsätutka-kyselyssä seurantaan myös metsänomistajien luottamusta talouteen. Siinäkin korkein luottamus yleisesti talouteen on nuoremmilla metsänomistajilla.

”Metsätutka-kysely osoittaa, että puumarkkinat ovat toimineet viime vuosina metsänomistajien kannalta oikeasuuntaisesti. Puulla on ollut kysyntää ja metsänomistajat ovat tarjonneet puuta hintatason noustessa. Näin puumarkkinat ovat toimineet markkinalähtöisesti”, toteaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

Tutkimuksen aineisto kerättiin puhelinkyselyllä helmi-maaliskuun vaihteessa suomalaisilta metsänomistajilta. Vastaajia oli 502, ja se kuvaa suomalaista metsänomistajakuntaa kattavasti. Vastausten virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä 95 prosentin luottamusvälillä. Suomessa on Luonnonvarakeskuksen metsätilarakennetilaston mukaan 632 000 metsänomistajaa ja 347 000 vähintään kahden hehtaarin metsätilakokonaisuutta. Tutkimuksen teki Kantar TNS Agri Oy.

Ajankohtaista

  1. Mhy Rautavaaran ja Mhy Savotan hallitukset allekirjoittivat aiesopimuksen fuusiosta

    Mhy Rautavaaran ja Mhy Savotan hallitukset allekirjoittivat aiesopimuksen fuusiosta

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistys Rautavaaran ja Metsänhoitoyhdistys Savotan hallitukset pitivät yhteisen kokouksen Iisalmessa maanantaina 17.8.2026. Kokouksen päätteeksi allekirjoitettiin aiesopimus yhdistysten toimintojen ja hallinnon yhdistämisestä.

    Lue lisää
  2. Metsäasiantuntija Panu Karhu metsänhoitoyhdistys Etelä-Savosta valittiin Vuoden Kympiksi viime vuonna. Vuonna 2026 etsitään ansioitunutta metsänhoitoyhdistystä.

    Ehdota ansioitunutta metsänhoitoyhdistystä Vuoden Kymppi -palkinnon saajaksi

    Valtakunnallinen

    Ehdota Vuoden kymppi -palkinnon saajaksi metsänhoitoyhdistystä, joka on tehnyt sinuun positiivisen vaikutuksen. Ehdotuksia voit jättää aina 20. syyskuuta saakka.

  3. Metsämiesten Säätiön uusi rahasto rakentaa siltoja metsäkeskusteluun

    Metsämiesten Säätiön uusi rahasto rakentaa siltoja metsäkeskusteluun

    Valtakunnallinen

    Metsämiesten Säätiön ensimmäinen alarahasto jakaa tunnustuspalkintoja Suomen metsäalaan merkittävästi vaikuttaneille henkilöille. Samalla se haluaa lisätä metsäalan ja muun yhteiskunnan vuoropuhelua.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.