Miljoona pientä hiilensitojaa ja pottiputken klonksuntaa

Toukokuussa sain olla mukana Apulanta-yhtyeen järjestämässä ”Minusta kasvaa puu” -tapahtumassa opastamassa puiden istutusta. Vettä tuli taivaan täydeltä ja turve värjäsi vaatteet ruskean täplikkäiksi, mutta kurjasta kelistä huolimatta kaikilla osallistujilla oli loistava henki päällä.

Samaan aikaan oman metsäviljelykautemme avajaisissa riitti vilinää: metsänomistajat kävivät hakemassa meiltä istutettavaksi huikeat 400 000 tainta. Toiset noutivat laatikon tai kaksi paikkaistutukseen, kun taas toisille oli varattu useampi lavallinen. Aika monen auton ja peräkärryn kuormaan lähti matkaan kaikkia kolmea pääpuulajiamme.

Metsänomistajien itse istuttamien taimien lisäksi metsurimme istuttavat tänä keväänä 600 000 tainta. Kun nämä kaikki varastomme kautta pelkästään kevätkauden aikana lähtevät taimet lasketaan yhteen, olemme myötävaikuttaneet miljoonan taimen istuttamisen Kymenlaakson yhdistyksen alueelle. Näistä miljoonasta pienestä puusta kasvaa taas niitä tulevaisuuden metsiä ja hiilensitojia – kiertokulkua parhaimmillaan.

Miksi metsän istutus on niin kova juttu?

Jäin pohtimaan, mikä istuttamisessa oikein viehättää. Joku kyynisempi voisi ajatella, että metsä on vain "ahneuksissaan ja ilkeyttään hakattu pois ja jäljelle on jätetty tyhjä raiskio". Istuttaessa ihminen pääseekin ehkä korjaamaan jotain, mikä on hetkellisesti rikottu.

Vai onko se vain yksinkertaisesti niin mukavaa työtä? Hyvin muokatulla maalla saa lyödä aivot narikkaan, kuunnella linnunlaulua ja pottiputken rytmikkäitä klonkahduksia samalla, kun etenee mättäältä toiselle. Työ etenee silmissä ja oman kätensä jäljen näkee heti.

Metsänomistajilla tuntuu olevan vahva moraalinen velvollisuus saada nopeasti aikaan uusi metsä. Ei kukaan tee avohakkuuta siksi, että se olisi kaunis – aukko tehdään rahan takia. Mutta valtaosa myös kantaa vastuunsa ja istuttaa uuden kasvun tilalle.

Metsään kannetut taimet ja kuokkaistutus vahvistavat nuoren miehen luontosuhdetta

Itsekin istutin poikani kanssa laatikollisen täydennystaimia viime keväänä. En siksi, että taimia olisi välttämättä edes tarvittu, vaan halusin luoda nuorelle miehelle muistijäljen metsästä. Tänä vuonna kävimme katsomassa, miten taimet ovat lähteneet kasvuun, ja samalla kuvasimme kasveja koulun kesäläksynä saatuun valokuvakasvioon.

Nyt onkin taas oiva aika käydä katsomassa, miten ne omat pienet hiilensitojat voivat – ja tarvittaessa raivata niille vähän kasvutilaa.

Kolme vinkkiä onnistuneeseen metsänuudistamiseen

Istutetut puut kasvavat samalla paikalla seuraavat 60 vuotta, joten hetki kannattaa uhrata suunnittelulle ennen kuin tilaa taimia hakkuuaukolle.

Älä unohda jälkihoitoa: Varhaisperkaus kannattaa tehdä raivaussahalla noin viiden vuoden päästä istutuksesta, riippumatta lehtipuun vesojen määrästä. Työ on sitä kevyempää ja nopeampaa, mitä pienempänä vesakon ottaa kiinni. Ja mikä parasta: raivaussahatyössä oman kätensä jäljen näkee muustakin kuin laskusta!