Me tunnemme metsäsi
Tervetuloa Metsänomistajan omaan heimoon. Me tunnistamme metsänomistajien monet arvot ja olemme valmiina auttamaan.
Miljoona pientä hiilensitojaa ja pottiputken klonksuntaa
Kymenlaakso
Toukokuussa sain olla mukana Apulanta-yhtyeen järjestämässä ”Minusta kasvaa puu” -tapahtumassa opastamassa puiden istutusta. Vettä tuli taivaan täydeltä ja turve värjäsi vaatteet ruskean täplikkäiksi, mutta kurjasta kelistä huolimatta kaikilla osallistujilla oli loistava henki päällä. Samaan aikaan oman metsäviljelykautemme avajaisissa riitti vilinää: metsänomistajat kävivät hakemassa meiltä istutettavaksi huikeat 400 000 tainta. Toiset noutivat laatikon tai kaksi paikkaistutukseen, kun taas toisille oli varattu useampi lavallinen. Aika monen auton ja peräkärryn kuormaan lähti matkaan kaikkia kolmea pääpuulajiamme.
Ajankohtaista
Kaikki uutisetKuusitukin hinnassa jopa yli 15 euron erot kuutiolle
Kymenlaakso
Puumarkkina käy Kymenlaaksossa edelleen vilkkaana. Viime viikkoina kesäkorjuukelpoisista kuusikon uudistushakkuista on maksettu parhaimmillaan yli 90 euroa kuutiometriltä, kun heikoimmat tarjoukset ovat jääneet noin 75 euroon kuutiolta. Hintojen suuri vaihtelu kertoo siitä, että puunostajien tarpeet eroavat tällä hetkellä merkittävästi. Metsänomistajalle ero voi tarkoittaa tuhansien eurojen lisätuloa samalla leimikolla.
Metsänhoitoyhdistykset Keski-Savo ja Pohjois-Savo suunnittelevat yhdistymistä
Valtakunnallinen
Tavoitteena entistä vahvempi palvelu metsänomistajille. Metsänhoitoyhdistys Keski-Savon ja Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savon hallitukset ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen fuusiosta. Fuusion myötä syntyy entistä vahvempi metsänomistajien oma asiantuntijaorganisaatio
MTK vauhdittaa luonnonarvomarkkinoita perustamalla ostajarenkaan
Valtakunnallinen
Ympäristöministeriö julkaisi 1. kesäkuuta luonnonarvomarkkinoiden kansallisen tiekartan, jonka yhteydessä korostettiin ostajien keskeistä roolia markkinoiden käynnistämisessä ja kasvattamisessa. Kehityksen vauhdittamiseksi Suomeen perustetaan uusi yhteistyömalli, ostajarengas, kertoo MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.
Blogi
Näytä kaikkiMiljoona pientä hiilensitojaa ja pottiputken klonksuntaa
Kymenlaakso
Toukokuussa sain olla mukana Apulanta-yhtyeen järjestämässä ”Minusta kasvaa puu” -tapahtumassa opastamassa puiden istutusta. Vettä tuli taivaan täydeltä ja turve värjäsi vaatteet ruskean täplikkäiksi, mutta kurjasta kelistä huolimatta kaikilla osallistujilla oli loistava henki päällä. Samaan aikaan oman metsäviljelykautemme avajaisissa riitti vilinää: metsänomistajat kävivät hakemassa meiltä istutettavaksi huikeat 400 000 tainta. Toiset noutivat laatikon tai kaksi paikkaistutukseen, kun taas toisille oli varattu useampi lavallinen. Aika monen auton ja peräkärryn kuormaan lähti matkaan kaikkia kolmea pääpuulajiamme.
Yhdessä oppien – metsäasiantuntijat kehittivät työtään yli aluerajojen
Hanna Virtanen
Kymenlaakso
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson metsänhoitoyhdistysten metsäasiantuntijat kohtasivat vertaisoppimisen merkeissä APA-päivässä. APA-päivä eli asiantuntijapäivä tarkoittaa työskentelymallia, jossa asiantuntijat muodostavat pareja yli aluerajojen ja oppivat toisiltaan käytännön asiakastyössä. Päivän keskiössä on metsäasiantuntijan työn kehittäminen ja tavoitteena on löytää entistä sujuvampia ja toimivampia tapoja tehdä työtä arjessa.
Kuinkas on sen rakkauselämän laita? Ajatuksia metsätalouden sosiaalisesta kestävyydestä
Terhi Tuominen
Kymenlaakso
Otsikon lause on eläköityneen kollegan legendaarinen keskustelunaloitus niin kollegoille kuin tutuille metsänomistajille. Ihan joka tilanteessa ei tuotakaan kannata käyttää… Kun kohtaamme metsänomistajan, tavoitellaanko metsän vai metsänomistajan parasta? Vai onko se sama asia? Vaikuttavatko päätöksiin naapurien tai tiedotusvälineiden mielipiteet? Kun itselläkin on työkokemusta kolmannesvuosisadan verran, niin muutoksen näkee ihmisten kohtaamisessa jo kaikkine sosiaalisen median kanavineen sekä siinä, miten etenkin uutisoinnissa asenteet luonnon hyödyntämiseen ovat muuttuneet.
Tapahtumat
Näytä kaikki tapahtumatKymenlaakso Kymenlaakso Valtakunnallinen Kymenlaakso Kymenlaakso
180 000
metsänomistajaa jäsenenä
1000
metsäasiantuntijaa metsänomistajien käytettävissä
yli 30
jäsenetukumppania, jotka tarjoavat tuotteita ja palveluita jäsenetuhintaan
Metsäpalvelut
Puukauppa
Puukauppojen vuoksi ei tarvitse vääntäytyä solmuun. Puukaupat hoituvat huolettomasti ja nopeasti meidän kauttamme. Hyväksyt vain tarjouksen ja me huolehdimme kaikesta muusta alusta loppuun saakka.
