Valtakunnallinen
Metsän monimuotoisuus ei ole vain ympäristön etu – se on myös metsänomistajan turva muuttuvassa ilmastossa. Jokainen voi tehdä jotain, ja vaihtoehtoja löytyy erilaisille metsänomistajille. Tätä monimuotoisuuden palapeliä avataan tarkemmin Monimuotoinen metsä -artikkelisarjassa. Tämä on sarjan ensimmäinen osa.
Valtakunnallinen
Metsänomistajilla on aikomus myydä puuta tänäkin vuonna, selviää kevään Metsätutka-kyselystä. Metsänomistajista lähes kolmannes aikoo myydä puuta vielä tänä vuonna, joista erityisesti varmasti myyvien osuus vastanneista on seurantahistorian korkein. Puun hinnan nousun merkitys puukauppaan kannustavana tekijänä on edelleen noussut.
Valtakunnallinen
Metsien ja maaperän käyttöön liittyvässä lainsäädännössä on varmistettava joustavuus ja kansallisten olosuhteiden huomiointi. EU:n päätöksenteossa on tuettava kestävää metsätaloutta, investointeja ja toimivia markkinamekanismeja, jotta biotalouden koko potentiaali voidaan hyödyntää.
Etelä-Karjala
Metsänomistaja voi suojella metsää ja saada siitä korvausta 10 vuoden ympäristötukisopimuksella. Ympäristötukihakemuksiin liittyvää maastotyötä tehdään pääosin sulan maan aikaan, joten hakemuksen laadinnan suunnittelu on hyvä aloittaa nyt.