MTK: Uusittu lunastuslaki on iso parannus omaisuuden suojaan

Valtakunnallinen

MTK pitää eduskunnan tänään hyväksymää uutta lunastuslakia isona ja tärkeänä parannuksena maanomistajien omaisuuden suojaan. Omaisuuden suoja on ollut heikkoa erityisesti kaavoituksessa, sähkölinjakorvauksissa ja muussa infran rakentamisessa. Maanomistajien neuvotteluasema lunastusuhan alla on tähän saakka ollut olematon.  

”MTK on ajanut lunastuslain uudistamista pitkäjänteisesti. Jo Vanhasen II hallitus selvitti aloitteestamme omaisuuden suojaa ja oikeusturvaa koskevat kehittämistarpeet. Siitä saakka olemme tehneet asiassa tiivistä yhteistyötä jokaisen hallituksen ja kulloisenkin oikeusministerin kanssa. Tämä on meille järjestönä iso päivä”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo. 

MTK on saanut omaisuuden suojan tehostamisen mukaan kolmen viimeisen hallituksen ohjelmaan. Varsinainen uudistuksen valmistelu käynnistyi vuonna 2017 silloisen oikeusministeri Antti Häkkäsen toimesta.  Harmillisesti hallituksen aika loppui tuolloin kesken, eikä lakia ehditty hyväksymään. Häkkäsen johdolla kuitenkin kirjoitettiin perusta eduskunnan tänään hyväksymille pykälille. Nykyinen oikeusministeri Leena Meri on jatkanut siitä, mihin Häkkäsen työ aikanaan jäi. MTK kiittää hallitusta lunastuslain uudistuksen priorisoinnista hallituskauden alkuun ja eduskuntaa lain asiallisesta käsittelystä. 

Lain eduskuntakäsittelyssä perustuslakivaliokunta otti historiallisen kannan omaisuuden suojan tärkeyden puolesta. Lausunto viitoittaa muutakin lainvalmistelua sekä viranomaistoimintaa tästä eteenpäin. Lunastuslain uudistus tarkoittaa konkreettisia muutoksia, sillä omaisuuden markkina-arvo on jatkossa määritettävä tavalla, joka johtaa omaisuuden korkeimpaan arvoon ja tämän päälle määrätään 25 prosentin korotus.   

”1970-luvulla kirjoitetut pykälät uudistettiin nyt vastaamaan tätä päivää, ja näin maanomistajien neuvotteluasema paranee huomattavasti. Lunastuslain uudistus vaikuttaa nimittäin suoraan kaikissa niissä vapaaehtoisissa infran sijoittamissopimuksissa sekä maakaupoissa, joissa on olemassa lunastusuhka”, MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri painottaa. 

Lakimuutoksen lisäksi eduskunta edellytti kiirehtimään sähkölinjojen lunastuskorvauksia koskevan selvityshenkilön työn käynnistämistä. Tarkoitus on selvittää, miten liiketoiminnan tuotto voitaisiin ottaa huomioon maanomistajakorvauksissa. MTK on esittänyt tähän erilaisia toteuttamiskelpoisia malleja ja tulevan selvityshenkilön kanssa näitä tullaan käymään aktiivisesti läpi.   

”Omaisuudensuoja on länsimaalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja suomalaisuuden peruskivi. Kaavoitusta käsittelevä alueidenkäyttölaki on parasta aikaa lausunnoilla ja lakiehdotusta tulee omaisuuden suojan osalta vielä huomattavasti parantaa, joten MTK:n pitkäjänteinen työ jatkuu”, elinvoimajohtaja Kristeri lupaa. 

Ajankohtaista

  1. Metsämarssi 75 vuotta – miljardi kuutiota lisää puuta suomalaisiin metsiin

    Metsämarssi 75 vuotta – miljardi kuutiota lisää puuta suomalaisiin metsiin

    Valtakunnallinen

    Suomalainen metsänhoito on ollut – ja on jatkossakin – vastuullisen ilmastotyön perusta, totesi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Metsämarssi 75 vuotta -tapahtuman avajaispuheessa Narinkkatorilla 10. kesäkuuta.

    Lue lisää
  2. Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkka lähtee mukaan ”Mhy Länsi-Suomen” fuusioneuvotteluihin

    Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkka lähtee mukaan ”Mhy Länsi-Suomen” fuusioneuvotteluihin

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkan hallitus teki päätöksen lähteä mukaan työnimellä ”Mhy Länsi-Suomi” käynnistyneisiin fuusioneuvotteluihin.

  3. Metsämarssi täyttää 75 vuotta – kestävää metsänhoitoa juhlitaan Narinkkatorilla 10. kesäkuuta

    Metsämarssi täyttää 75 vuotta – kestävää metsänhoitoa juhlitaan Narinkkatorilla 10. kesäkuuta

    Valtakunnallinen

    MTK ry, SLC r.f. ja metsänhoitoyhdistykset järjestävät tiistaina 10.6.2025 Metsämarssi-tapahtuman, jossa halutaan tuoda esille monitavoitteista metsänhoitoa ja nostaa metsänomistamisen arvostusta. 75 vuotta täyttävän Metsämarssin juhlavuoden teema on Metsäisempi Suomi – sukupolvelta toiselle. Tapahtuma käynnistyy klo 13.00.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset