Työharjoittelusta hyvät opit tulevaisuuden metsäammattilaisuuteen

etela-savo

Mhy Etelä-Savo tarjoaa vuosittain kymmenen toimihenkilöharjoittelupaikkaa metsäalan opiskelijoille eri puolilla toimialuettamme. Lisäksi kesätöissä oli opiskelijoita myös istutus- ja raivaussahatöissä. Ehkä tapasitkin heitä kesän aikana erilaisissa metsäalan tehtävissä eri puolilla maakuntaa? Juvalla harjoitteluaan suoritti metsätalousinsinööriopiskelija Aino Rytkönen.

Kuka olen?
Olen Aino Rytkönen toisen vuoden metsätalousinsinööri opiskelija Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulusta Mikkelistä. Marraskuussa 2024 sain kuulla iloisen uutisen, minut oli valittu Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savoon toimihenkilöharjoitteluun tulevan kesän ajaksi.

Varsinainen harjoitteluni Juvalla alkoi huhtikuussa ja kesti neljä kuukautta aina elokuun puoleen väliin saakka. Aikaisempaa kokemusta minulla oli metsänhoitoyhdistyksestä metsänomistajan näkökulmasta, mutta nyt oli mukavaa päästä näkemään metsänhoitoyhdistys työnantajana ja metsätoimijana.

Töiden monipuolisuus yllätti
Työnkuva harjoittelukesän aikana oli hyvin monipuolinen. Pääsin tekemään metsäammattilaisen ja operaatioasiantuntijan töitä. Tein muun muassa tilakäyntejä, joissa arvioin taimikonhoitotarpeita, hakkuumahdollisuuksia sekä lannoitustarpeita. Työn kuvaan kuului myös leimikoiden nauhaamista hakkuita varten, taimitoimitusten organisointia ja energiapuukasojen mittaamista.

Pääsin mukaan myös hieman erilaisiin toimiin ja olin kesän aikana mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia, kuten raivaussaha kurssia Juvalla ja Metsäiltamia Puumalassa.

Metsänhoitoyhdistykselle luonnonhoito on tärkeä arvo ja siihen liittyen pääsinkin tekemään PEFC- sertifioinnin tarkastuksia.  Metsäsertifiointi varmistaa, että metsänomistajien metsiä hoidetaan kestävästi.

Pääsin myös matkustelemaan ympäri Juvaa ja Etelä-Savoa, josta pidin paljon.

Käytännön kautta metsäasiat tutuiksi
Harjoittelusta päällimmäisenä on jäänyt mieleen oppimisen määrä. Koulussa opiskelemme asioita teoreettisesti, joten on ollut mukava päästä tekemään käytännössä asioita ja oppimaan käytännöntyöstä lisää. Samalla olen saanut mukavilta työkavereilta paljon hyviä vinkkejä tulevaisuutta varten.

Minusta on myös ollut kivaa nähdä minkälaista metsäalan työt oikeasti ovat ja miten niitä töitä tehdään. Edelleenkään en voi liikaa korostaa työn monipuolisuutta, koskaan ei aamulla tiedä varmaksi mitä päivä tuo tullessaan.

Metsänhoitoyhdistyksessä työntekijöihin luotetaan ja annetaan vapaus suunnitella omat työpäivänsä ja -aikansa vapaasti. Joustavat työajat olivat minulle positiivinen yllätys. Tänä kesänä hellejakson aikana työpäivän aloitus onnistui menemällä metsään jo aamuyöstä, kun oli viileää. Keskipäivän kuumuuden aikana olikin sitten hyvää aikaa tehdä kirjallisia töitä viilennetyssä toimistossa.

Opin myös, että reippaalla ja iloisella asenteella sekä huolehtimalla omien työtehtävien suorittamisesta ajallaan, pääsee todella pitkälle tällä alalla.

Näen, että metsänhoitoyhdistys on hyvä paikka valmistuneelle aloittaa työt alalla. Työtehtävien laaja-alaisuuden lisäksi työkavereina on ammattitaitoisia, pitkän uran tehneitä metsäammattilaisia, joilta saa hyviä neuvoja uran aloittamiseksi. Suosittelenkin lämpimästi harjoittelua metsänhoitoyhdistyksessä kaikille alan opiskelijoille!


Mhy Etelä-Savon harjoittelupaikat kesälle 2026 ovat nyt haussa, lue lisää ja hae paikkaa tästä 26.10.2025 mennessä -> ->

Ryhmäkuvassa kesän 2025 toimihenkilöharjoittelijat. Joni Heltimoinen (vas.), Julius Karttunen,
Elmo Immonen, Maija Liukkonen, Antti Honkanen, Lauri Hänninen, Visa Lampinen,
Juha Ronkanen, Jenita Laitinen ja Aino Rytkönen. (Kuva: Vesa Väänänen)

Ajankohtaista

  1. Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo vahvistaa metsänomistajan asemaa – edunvalvonta uudelle tasolle

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo vahvistaa metsänomistajan asemaa – edunvalvonta uudelle tasolle

    Etelä-Savo

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo vie edunvalvonnan uudelle tasolle uudistamalla vuoteen 2028 ulottuvan strategiansa. Tavoitteena on vahvistaa metsänomistajan asemaa ja tuoda edunvalvonnan hyödyt entistä näkyvämmiksi ja mitattavammiksi.

    Lue lisää
  2. Metsään voi sijoittaa muutenkin kuin ostamalla sitä lisää - metsänlannoituksella metsä kasvuun

    Metsään voi sijoittaa muutenkin kuin ostamalla sitä lisää - metsänlannoituksella metsä kasvuun

    Etelä-Savo

    Etelä-Savoon on saatu runsaasti puukauppatuloja viime vuosina. Sijoitus takaisin omaan metsään on metsärahoille erittäin hyvä vaihtoehto. Metsänlannoitus on metsänhoidollinen toimi, jonka seurauksena metsätilasi arvo ja tuotto kasvavat.

  3. Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon sulkavalaiselle operaatioasiantuntija Manu Vasaralle myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi                                                                                             

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon sulkavalaiselle operaatioasiantuntija Manu Vasaralle myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

    Etelä-Savo

    Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä” esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja.